Uusi alku jälleen kerran.


Olen taas palannut kirjoittamisen maailmaan. Reilu kaksi kuukautta pidin taukoa liiallisesta pyörimisestä netissä ja siitä, että stressaisin mistään. Tällä hetkellä siis kuuluu aivan erinomaista, koska tunnen rentoutuneeni ja saaneeni asioihin erilaisen näkökulman. Aina ei tarvitse olla kiire. Joskus voi vain antaa asioiden olla ja nauttia elämästä.

Jyväskylä, Jyväsjärvi klo 05:02

Mitä sitten on tässä kahden kuukauden aikana tapahtunut? Vietin kesälomaa Kreikassa ja olen käynyt kaksilla festareilla. Suomen kesästä olen nautiskellut hyvän ruuan ja ystävien kanssa, mutta kuten kaikki tietävätkin säät eivät ole ihan suosineet parhaan mukaan.

Kesäherkkuja Jyväskylässä

Tällä hetkellä olen palannut arkeen, jossa on tarkoituksena nauttia jokaisesta päivästä. En aio puurtaa minkään asian takia, vaan aioin saada asiat sujumaan siten, ettei minun aina tarvitse ole suunapäänä liikenteessä. Tälle viikolle on ”buukattuna” reipasta reenailua, rentouttavaa syvävenyttelyä, luultavasti lätkämatsi, serkun häät ja paljon ylityötunteja. Tosin odotan näistä asioista jokaista! Olen saanut valita ne jokaisen niistä kalenteriini. Siellä ei ole mitään, mitä en haluasi tehdä.

 

Aurinkoista maanantaita!

Kommentit

  1. Kauniita kuvia! Tosi mukavan kuuloinen kesä sinulla tähän mennessä. Ihanaa, että saat tehdä juuri niitä asioita mitä haluat!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini :) Jostain syystä on tässä viime vuosina onni potkaissut ja olen päässyt tekemään paljolti sitä, mistä olen haaveillut. Toki nyt on jo uusia haaveita ;)

      Poista
  2. Kuulostaa mukavalta ja siltä että pieni tauko on tehnyt terää :) Tuo on hieno tunne, kun kalenterissa on vain niitä juttuja jotka sinne on saanut valita ihan itse. Tiedän fiiliksen varsin hyvin :)

    Mukavaa viikon jatkoa ja aurinkoisia päiviä sinne! Nyt näyttäisi että viimeinkin niitä saadaan useampia peräkkäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että saadaan tännekin aurinkoisempaa (ja lämpimämpää!). Sitä onkin jo niin kauan kaivattu <3

      Poista
  3. Tauko tekee hyvää ja varmasti valaistuu, mitä sitä tosiaan haluaa. <3 Ihanaa kesän jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauko oli ehdoton, ja nyt on taas niin paljon parempi mieli kaikesta! Tuntui, että asiat jäivät junnamaan, kun kokoajan teki samoja asioita.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kreikka 1/5

Herättelen henkiin.

Ämpärislista syksylle 2017.