Kreikka 1/5

Kesän yksi kohokohdista on ollut ehdottomasti Kreikan reissumme. Reissussa olimme 12 päivää ja niihin mahtui paljon hyvää ruokaa (jonka teimme itse suurimmaksi osaksi), aamiaisbrunsseja, aurinkoa, kävelyä, nähtävyyksiä ja hieman Ateenassa pyörimistä. Loman tavoitteena oli rentoutua ja kerätä D-vitamiinia varastoon. Onnistunut reissu ei voi muuta sanoa.



Pääkohteemme olikin Salamissaari aivan mantereen edustalla, jossa ei vielä turismi ole runnellut kauniita rantoja. Emme törmänneet koko aikana yhteenkään suomalaiseen. Saari on tunnettu kreikkalaisten omana lomailusaarena.








Uskomaton tuuri kävi myös säiden suhteen. Edellisellä viikolla oli ollut hurjat 45-47 astetta lämmintä, mutta meidän viikoilla pysyteltiin 38-43 asteessa, mikä tuntui juuri sopivalle treenikelille. Tallusteltiin päivittäin 15-30 kilometriä. Nautiskeltiin auringosta myös rannalla ja ihanalla parvekkeellemme.








Parvekkeen näköalat olivat henkeäsalpaavat ja suorastaan kutsuivat joka aamu brunssille. Haluaisin niin tuonne takaisin. On ehkä hieman ankeaa palata samaan arkeen takasin, vaikkakin loma antoi taas uutta puhtia tehdä asioita. Näillä voimin saavutan niitä unelmiani ;)







Kommentit

  1. Upeita kuvia lomalta :) Ihanaa että reissussa säät suosi, Suomen kesä kun on ollut tänä kesänä jälleen niin huono :( Aurinkoista torstaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko melkein pilkahti tänään! Reissussa sai kyllä aurinkoenergiaa, saispa sitä täältä Suomestakin!

      Poista
  2. Kesäkuun Rodoksen loma jäi oikein sydämeen, Kreikka on ihana. <3 Kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodoksella en olekaan vielä käynyt, pitääkin se kokea, ihanaa! :)

      Poista
  3. Vauu mikä paikka ja ihanat nuo maisemat partsilta! Kreikka on kyllä niin kaunis maa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikka on ihan superkaunis, ja varsinkin tuolla oli paljon sitä ihan koskematonta luontoa ja sai olla rauhassa ihmisiltä :D

      Poista
  4. Tuo saari vaikuttaa kyllä tosi kivalta, ei sellainen perinteinen turistirysä! Upeat kuvat♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei turisteja onneksi pahemmin näkynyt, sai olla rauhassa :D

      Poista
  5. Vau, aivan ihania kuvia! Kreikassa mäkin haluaisin päästä käymään vielä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tämä oli toinen Kreikan reissuni vasta, viimeksi kävin 10 vuotta sitten silloisen puolison kanssa :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herättelen henkiin.

Ämpärislista syksylle 2017.